No, useimmiten. 

Näin alle linkitetyn videon ja aloin itkeä aivan hillittömästi. Joskus minäkin toivoisin, että minulla olis vielä äiti, että minulla olis äiti, jonka syliin käpertyä, ja johon voisin luottaa kertoessani elämästäni. Kaikenhan minä äidille kerroin ja äiti oli aina kyllä minulle aina läsnä, aina lämmin syli, lohdutti ja ennen kaikkea neuvoi (vaikken halunnut), mutta jälkeenpäin aina kaduin sitä, koska äiti käytti ne tilaisuudet hyväkseen ohjaillakseen elämääni.

Näin viime yönä äidistä untakin. Oltiin siskon kanssa vielä nuoria ja asuttiin mutsin kanssa. Äiti vietti aikansa sängyssä, minun palveltavana ja kertoi joka päivä uudesta sairaudesta, jonka oli itselleen diagnosoinut, ja kertoi pian kuolevansa. Milloin mikäkin syöpä ja lopulta jopa musta surma. Olin niin kyllästynyt, että toivoin äidin jo vaan kuolevan pois oikeasti, kunnes kerran katsoin nukkuvaa äitiä ja mietin, etten oikeastaan kuitenkaan haluaisi tämän kuolevan vielä. "Miten siskokin sen jälkeen pärjäisi?" mietin unessani. Lopulta äiti kuoli ja ruumiinavauksessa löytyi nipinnapin elossa ollut poikavauva äidin kohdusta. Sairaalloinen poikavauva minun hoidettavakseni. Jotenkin tuo uni kuvaa koko äitisuhdettani ja sen jälkimaininkeja oikein hyvin.

https://www.facebook.com/yleakuutti/videos/%C3%A4iti-on-aina-%C3%A4iti/345134352873858/