Ajatukseni harhailevat välillä. En aina hahmota, mitä muut puhuvat. En aina ymmärrä kaikkea heti, mutta saatan saada ahaa-elämyksen tunnin päästä. Tai seuraavana päivänä. En ole tyhmä, päinvastoin. Älykkyysosamääräni, jos se nyt jotain mittaa, on 140 hujakoilla. En minä siis mikään mensan jäsenkään ole. Ihan fiksu silti. Mutta ADD-aivoni käsittelevät dataa eri tavalla kuin keskivertoaivot. Poukkoillen.

Olen viettänyt paljon aikaa elämästäni yrittäen hillitä ja hallita aivojeni poukkoilua. Vähän elämäntilanteestakni riippuen, olen välillä onnistunut paremmin, välillä huonommin. Juuri nyt on vaikeampi kausi. Stressi tekee sen ihmiselle. "Normaalillekin", saati hyvänäkin päivänä poukkoilevalle. Keskittyminen kärsii entisestään. Oppiminen kärsii. Asioiden hahmotuskyky kärsii. Työelämä kärsii.

Silti, olen vain minä. Olen hyvä siinä, mitä osaan. Olen ollut hyvä vastaamaan haasteisiin, olen yhä, jos ne liittyvät siihen missä muutenkin olen hyvä. Mutta kokonaan uuden oppiminen ja opiskelu, vain koska joku ulkopuoleltani sanoo, että se on tulevaisuutta, siihen pitää nyt keskittyä, se pitää nyt oppia? En hahmota. En opi. Mielenkiintoni eri riitä pitämään päätä kasassa. 

Olen väsynyt. Väsynyt niin monella tapaa. Väsynyt stressiin. Väsynyt ulkopuolelta tuleviin paineisiin, väsynyt siihen, että elämä on jatkuvaa taistelua pelkästä olemassaolosta. Olen väsynyt tekemään sitä mitä teen. Olen minä, mutten ole sama kuin olin vielä vuosi tai kaksi sitten. Olen pudonnut. En jaksa pysyä vauhdissa mukana.

Olen vain minä. En ole koskaan ollut luuseri - äitini piti huolen siitä, sillä eihän hänen lapsensa voi olla muuta kuin yhteiskunnallisesti korkealla. Peruskoulussa ollessani aloin jossain vaiheessa puhua amiksesta lukion sijaan. Ehei! Ei sellainen käy! Amis on luusereille, eikä meidän perhe ole luusereita. Hassua, sitten seurustelin amiksesta ponnistaneen pojan kanssa, joka kyllä oli riittävän hyvä - koska suostui komentooni.

En ole koskaan ollut luuseri, mutta nyt minusta alkaa tuntua, että olen putoamassa yhteiskunnan kelkasta. En jaksa tsempata ja olla muuta kuin olen. Hajamielinen, hajanainen ja väsynyt. Mitähän minusta voisi tulla isona?