A) Älä yritä hallita niitä

Mitä enemmän tunteitaan yrittää kontrolloida, sitä suuremman möykyn eli ahdistuksen ne aiheuttavat ja sitä voimakkaammilta ne tuntuvat taistellessaan tullakseen nähdyiksi ja kuulluiksi. Kun tunteen salli, validoi, antaa sille oikeutuksen - sillä tunne ei ole paha tai väärä vaan todellinen ja aito kokemus silloinkin kun se ei perustu objektiiviseen faktuaaliseen totuuteen tilanteesta tai muusta laukaisevasta tekijästä - se menettää voimaa ja valtaa. 

Tämä pätee niin positiivisiin kuin negatiivisiinkin tunteisiin, vaikka herkemmin tämän ajatuksen ymmärtää negatiivisen tunteen kannalta. Loppujen lopuksi positiivisen tunteen kanssa tilanne on aivan sama. Jos yrität vaikkapa kahlita rakkautta, väkisin pakottaa sitä olemaan ja pysymään, se todennäköisemmin kuihtuu kuin kukoistaa. Se kuihtuu aiheutuneiden negatiivisten tunteiden alle. Se kuihtuu menettämisen pelon ja muiden kontrollointia lisäävien tunteiden alle. Positiivista tunnetta voi ja pitääkin ruokkia, muttei koskaan kontrolloida. Negatiivinen tunne sen sijaan kannattaa näännyttää nälkään olemalla ruokkimatta sitä.

B) Nimeä ne

Antamalla tunteille nimet, osoitat tunnistaneesi tunteen ja hyväksyt sen. Nimeämällä, siis tunnistamalla ja validoimalla, tunne ei pääse hyökymään ylitse tuntemattomana pelottavana massana, vaan jonakin tuttuna, jonka kanssa pärjää. Tunne ei jää mustaksi aukoksi, määrittämättömäksi ahdistusmöykyksi rintaan, vaan löytää uomansa, jota pitkin se voi virrata turvallisesti, hallitusti(!) ja ennakoidusti. Joskus kuohuen, joskus rauhallisemmin. 

Entä tunteet, joista haluamme pitää kiinni? Tunteet kuten vaikka ilo tai edellä mainittu rakkaus? Ruokkimalla niitä niiden virtaus hidastuu, niiden uoma pitenee, eikä ehkä ikinä tule päätepisteeseensä. 

C) Tunne ne

Kun tunteen on validoinut ja nimennyt, jää enää sen tunteminen. Tiedät tunteen olevan sisälläsi, olet antanut sille oikeutuksen, olet nimennyt sen, nyt vain tunnet sen. Tiedän monen pyrkivän poistamaan esimerkiksi surullisuutta tai ahdistusta katsomalla komedioita tai tekemällä jotain muuta, mikä saa tunteen unohtumaan. Sillekin on toki tilauksensa, kunhan ei unohda antaa tunteelle kuitenkin mahdollisuuden tulla tunnetuksi.

Olkoon sitten vaikka kunnon itku ennen unta, kävely luonnossa, tunnetta myötäilevän musiikin kuunteleminen, tunteesta kirjoittaminen. Anna tunteen olla, tunne miltä se tuntuu. Joskus tunne kestää kymmenen minuuttia, joskus tunnin, joskus päivän, joskus viikkoja. Anna kestää, tietäen, että se menee pois, ohi, kun olet tuntenut sen loppuun. Negatiivisista tunteista nyt nimenomaan puhuen. 

Epävakaa on tunne-elämältään keskivertoa heittelevämpi. Tunteet tulevat ja menevät ja heittelevät "normaalia" nopeammin ja voimakkaammin. Kaikki tuntuu isommalta,vahvemmalta, niin ilot kuin surut. Ahdistukset ovat syvempiä ja onnen hetket korkeampia, vaihtelut ovat nopeampia. 

Joskus hämmästyttää itseänikin, miten nopeasti putoan, miten vauhdilla nousen kun nousen. Mikään ei tietenkään synny tyhjiössä, eikä oikeasti silmänräpäyksessä, vaan pitkäänkin taustalla työstyneet asiat vain laukeavat yhtäkkisesti. Jokin lausahdus, jokin näennäisen pieni asia avaa kuilun, johon putoan rysäyksellä. Vellon ja rämmin pimeässä kuilussa tunteideni ristiaallokossa, kunnes eräänä päivänä jokin tapahtuma, jokin oivallus, laukaisee heittoistuimen ja yhtäkkiä olen taas pinnalla. 

Yhtäkkiä elämä maistuu mansikalta ja kaikki on paremmin kuin hyvin. Yhtäkkiä en tiedä, mitä tekisin sen hyvän oloni ja ylimääräisen energiani kanssa, kun kaikki huomioni ja energiani ei menekään pelkästään hetkestä ja tilanteesta selviytymiseen. Yhtäkkiä tunteiden hallinnan työkalupakkini - tuo ABC tuossa yllä - onkin aktivoitunut ja toimintakykyinen eivätkä edes vain vähän aikaa sitten suurelta tuntunutta tuskaa aiheuttaneet tapahtumat ja asiat pääse valtaamaan elämääni.

Tiesin pudotessani, että sieltäkin noustaan. Tiedän tässä kevyesti euforiaakin muistuttavassa tilassani, että täältäkin taas pudotaan. Mielialani vaihtelevat yhtä varmasti kuin Suomen vuodenajat, eikä niiden voimakkuus ja kesto ole sen paremmin ennustettavissa kuin eteläisen Suomen säätilat.

Olenkin tullut koko lailla siihen lopputulokseen, että onnellisuutta on se, että hyvän olon jaksot kestävät pahoja oloja pitempään. Olen myös kauan sitten ymmärtänyt, että jokaisesta pienestäkin hyvästä hetkestä on syytä nauttia, sillä pudotus tulee varmasti, eikä se siitä murehtimalla parane. Päinvastoin.

Olen monesti sanonut, ei kyse ole siitä, ettenkö luottaisi elämään. Luotan kyllä; luotan sataprosenttisesti siihen, että jonkun kulman takaa se taas heittää ämpärillisen kuraa kasvoille, olinpa minä siihen valmistautunut tai en. Turha sitä siis on miettiä, minkä kulman takaa ne lentävät ja missä muodossa. Sitä odotellessa voin antaa auringon paistaa kasvoilleni ja toivoa paskaämpärin olevan mahdollisimman kaukana ja pieni.