Tiedättehän, miten sitä aina ihmisille vakuutellaan, että jos pidät vuorokausirytmisi säännöllisenä, tptut aikaisiinkin aamuherätyksiin, vaikka olisit aamu-uninen? Varmaan se toimii niille, joilla on joustava sisäinen rytmi eikä ahdistusta. Kaikille se ei toimi vaan voi viedä elämän aika hirveään helvettiin. 

Minun työni mahdollistaa epäsäännölliset aamut ja sitä moni on pitänyt aamuheräämisongelmieni juurena. Maaliskuussa minulla oli tavallista enemmän varhaisia aamuja, joten päätin säännöllistää heräämiseni ihan vallan (arkisin). Kello soi joka aamu klo 6:30. Sisäinen kelloni alkoikin melko nopeasti herättää minua vähän ennen kellonsoittoa, kuten oli arvattavaa, sillä sisäinen kelloni on aina ollut hyvin tarkka ja täsmällinen. Elimistöni ei sopeutunut ihan samassa tahdissa vaan vatsaa väänsi joka ikinen aamu aivan kuten aina ennenkin. Ajattelin, että ehkä se vielä tästä.

Jossain vaiheessa aloin heräillä jo kuuden aikaa, sitten puoli kuuden, sitten viiden aikaan. Ja kun viikonloppuaamuisinkin viimeistään viideltä katsoin kelloa ensimmäisen kerran, heräilin puolen tunnin välein ja uni väistyi seitsemään mennessä kokonaan, olisi joku ehkä sanonut, että olen päässyt tavoitteeseen. Siis tottunut varhaiseen rytmiin. Juu, sisäinen kelloni oli kyllä.

Toisin oli koko muun minän laita. Varhaisenkaan rytmin ei kai ole tarkoitus herättää nukkujaa kesken unien viideltä, jos herätys on puoli seitsemältä. Uni ei kuitenkaan tullut yhtään normaalia aikaisemmin. Enkä enää saanut edes viikonloppuisin nukuttua univelkoja pois. Elin hirvittävässä väsymyksessä ja univelassa ja jatkuvassa huonossa olossa. Tajusin yhtäkkiä, etteivät kymmenen vuoden takaiset unihäiriöni olleet johtuneet aviokriisistä vaan siitä, että silloin minulla oli yli vuoden kestänyt ihmiskoe käynnissä: kelloni soi joka aamu klo 6:10. SEN takia heräilin pitkin aamuyötä. 

Huhtikuun alussa minusta tuntui, että ehkä kuolen, jos jatkan sitä rataa. Aloin vaihdella taas heräämisaikaa sen perusteella, mihin aikaa minun oikeasti tarvitsi herätä ja nousta. Muutama yö ja nukuin taas kellon soittoon saakka. Ja viikonloppuna kuin tukki 12 tuntia. 

Mitä tästä opin? Aamuheräämiset ovat minulle iso ahdistus, stressitekijä niin mielelleni kuin elimistölleni. En totu siihen, vaan säännöllinen aikainen herätys, jonka sisäinen kelloni tiedostaa, ahdistaa ja stressaa minua niin että yöunet alkavat katkeilla. Meitä ihmisiä on erilaisia. Minä olen tällainen. Ja se on ookoo.