Sanotaan, että ADD:lla ja ADHD:lla on koulussa vaikeaa. Moni lääkäri sanoo, ettei henkilö voi olla AD(H)D, jos koulumenestys on ollut hyvää. "Ei sovi kuvaan." Silti, ei sillä mitään tekemistä ole älyn kanssa. AD(H)D voi aivan hyvin menestyä koulussa, jos palikat loksahtavat kohdalleen. Yhdellä se tarkoittaa oppimisympäristöä, opettajaa, opetusmenetelmiä. Toisella se on jotain muuta. 

Yhden tutun lapsella on opettaja, joka on ihan suoraan sanonut, että läksyt voi hyvin tehdä samalla kun katsoo telkkaria, jos se kerran auttaa keskittymisessä. Ja joitakin se auttaa. Oma ADHD-lapseni on samanlainen. Hänellä on myös koulussa opettaja, jolle ADHD ei ole mörkö, peikko kurikysymys. Hän sanoi minulle vastikään jutellessamme, että useimmat ADHD-lapsiin tepsivät konstit on oikein hyviä ihan "tavallistenkin" lasten kanssa.

Mitä paremmin opettaja ehtii ja osaa nähdä laspset yksilöinä, sitä paremmin niin ADHD kuin ihan kuka tahansa oppilas pystyy oppimaan. Monella ADHD:lla keskittymisongelma poistuu, kun oppimisympäristön virikkeitä lisätään, opiskelupaikkaa muutetaan - ilahduin niin kuni luin opeista, jotka on korvanneet pulpetit sohvilla! - tarjotaan tarpeeksi haastetta. Aivan kuten ei-ADHD-lapsissa, myös ADHD-lapsissa on älyltään eri tasoisia oppilaita. Kuka tahansa, kyllästyy ja menettää kyvyn keskittyä, jos oma äly on aliarvioitu, jos opetus ei tarjoa haasteita.

Minulla oli aikoinaan alakoulussa tarpeeksi haastetta kyllä. Ei siksi, että olisin tyhmä, vaan siksi että olin koulussa, jossa opiskelu oli vaativampaa kuin useimmissa kouluissa.Erikoiskoulussa, johon pääsi vain pääsykokeen kautta. Silti oli välillä keskittymisvaikeuksia, supattelin ja lähettelin lappuja ja vähän vanhempana nukuin tunneilla. Aikanaan lukiossa sitten pelasin korttia ja ruutupaperipelejä ja opin vain olemalla läsnä fyysisesti. Pääni säilöi sen mitä korvat kuulivat, vaikken todellakaan keskittynyt opetukseen.

Minun oli pakko menestyä koulussa. Se oli äitini tahto. Ja koska minut oli pienestä asti opetettu miellyttämään äitiäni, totta hemmetissä minä sitten menestyin. En tiedä, mitä olisi käynyt, jos olisin ollut tyhmempi. Luultavasti lapsuuteni olisi sujunut toisin. Näin minusta tuli äidilleni oiva näyttelyesine. Kympin oppilas. Täydet ällät ylioppilaskokeissa. Niin hienosti menestyy kaikessa mitä tekee. Yliopistotutkinnonkin suoritti. "MINUN luomukseni. Lapseni, jonka MINÄ synnytin. MINUSTA on tullut maailmaan jotain noin hienoa." 

Koko nuoruuteni sain ymmärtää - äitinihän ei koskaan suoraan mitään sanonut, mutta viesti kävi selväksi kyllä - että siskoni on kaunis. Niin juuri, että siskoni on kaunis. Ei minusta mitään. Sain äidin vanhoja vaatteita ja opetuksen, että meikkaaminen on syntiä. Sain kuulla, että hiukseni ovat niin nätisti - kun ne olivat likaiset ja latteat. Äiti kuljetti kuvia meistä mukanaan. Siskosta hehkeitä kuvia, minusta ne missä olen jotenkin ihan oudon näköinen. Ja kun kerran mainitsin, että onhan minusta nyt parempiakin kuvia, oli äiti kovasti yllättynyt ja sanoi, että lähetäpä hänelle jokunen. Ihan niin kuin ei niitä olisi hänellä jo ollut. Oli.

Niin, minä sain kotona äidiltä kovastikin "kannustusta". Kannustusta kaikkeen siihen, missä äiti uskoi minun olevan hyvä. Ei se kamalan vaikeaa ollut sellaisia asioita löytää, sillä olen luonnollisesti tasaisen hyvä melkein missä vain mihin ryhdyn - erinomainen siinä, missä naksahtaa päälle ADD-ylikeskittyminen. Kun sitten menestyin, otti äitini siitä kunnian itselleen. Kun HÄNEN tyttärensä on niin taitava. Jos jossain en menestynyt, olin isääni tullut. Olen muuten oikeasti paljon enemmän isääni tullut. Niin ulkonäön puolesta kuin muutenkin.

Vasta aikuisena tajusin, miten kaikkialla minne mentiin - ja äitihän raahasi meitä vaikka minne kissanristiäisiin - olin äidin tytär. Siis tietenkin olin, mutta se tapa millä esittely tehtiin, ei jättänyt niille muille mieleen minua, vaan äitini esikoisen. Äiti oli seurapiirikukkanen minne menikin, joten kaikki aina sitten tunsivat sen "tyttären", joka aina tunsi olevansa niiden muiden alapuolella, ei koskaan saman arvoinen. Näyttelyesine. Äidin palkintopokaali kovasta synnytystyöstä.