Pysähdyn toisinaan pohtimaan tätä sinänsä varsin inhimillistä tarvetta normatisoida kaikki. On paljon helpompi jäsentää maailma, kun voi määrittää, miten kaikki toimii ja mikä on normaalia, mikä ei. Tiede, ja lääketiede etenkin, on täynnä älykkäitä ihmisiä, joiden maailmankuva perustuu keskiarvoille ja mediaaneille, joiden perusteella määritetään mikä on normaalia, miten kaiken pitäisi kaikkialla toimia ja mihin pitäisi pyrkiä. Kaikki, mikä ei osu noihin keinotekoisesti määritettyihin raja-arvoihin, on poikkeavaa, häiriö. Ihminen, joka väittää, ettei hänen elimistönsä toimi tieteen kulloinkin määrittämän normin mukaisesti, on luulosairas.

KULLOINKIN määrittämän. Sillä se muuttuu jatkuvasti tieteen kehittyessä. Ja silti nuo älykkäät ihmiset joka kerta julistavat, että NYT olemme oikeassa. Olisikohan joskus jo aika myöntää, että maailma ja ihminen ovat niin monimuotoisia, ettei niitä kerrassaan voi puristaa tieteen yksinkertaistettuun "normiin". Ei voi sanoa, että jokaisen ihmisen elimistö käsittelee hiilihydraatit näin tai sokerin noin tai tehdä yhtälöitä siitä, miten syömällä jokainen henkilö maailmassa voi hyvin tai hyvin huonosti. Mikä sopii yhdelle ei sovikaan kaikille. Oman kropan kuunteleminen on tärkeää - vaikka tiede julistaakin sen hölynpölyksi ja lääkärit häiriöksi, joka pitää lääkitä.

Tuo häiriöiksi julistaminen. Jos keskittymiskykysi ei ole keskivertoa, sinulla on tarkkaavaisuushäiriö. Jos unirytmisi on valtavirrasta poikkeava, sinulla on unihäiriö. Jos syömätottumuksesi ovat erilaiset kuin "normaalipainoisilla", sinulla on syömishäiriö. Jos ahdistut helposti, sinulla on ahdistuneisuushäiriö. Jos olet hermostunut ja jollakin tapaa pakkomielteinen, sinulla on pakkomielteisyyshäiriö. Jos jonkun pigmenttisolut eivät tuota samalla lailla pigmenttiä kuin samanrotuisen keskivertoväestön, hänellä on pigmenttihäiriö. Ja niin edespäin, lienet ymmärtänyt idean.

Rajanveto erilaisuuden ja oikean hoidontarpeen välillä on häilyvä. Entä jos olen onnellinen tarkkaavaisuushäiriöni kanssa? Entä jos minua ei häiritse olla joka yö hereillä paria tuntia? Entä jos olen tyytyväinen kroppaani 30kg "ylipainoisena"? Häiriö on häiriö, vasta kun se häiritsee. Jos en satuta muita, on se minun itseni päätettävissä, milloin jokin on häiriö. Minulla on kilpirauhasen toimintahäiriö, joka lääkitsemättömänä (tai kenties minun vain kannattaisi lisätä seleenin ja jodin saantia) häiritsee elämääni ja siksi olen siihen hakenut apua. 

On "häiriöitä", joissa yhteiskunnallinen ja yleisinhimillinen moraali määrittää, että on moraalinen pakko puuttua jotenkin asiaan. Kun joku johtaa itseään kohti vatsalaukun surkastumaa ja kuolemaa pakkomielteisellä laihduttamisella, syömishäiriöllä. Kun joku - vaikkapa narsisti - satuttaa muita ihmisiä, koska hänellä on persoonallisuushäiriö,  jonka vuoksi hän toimii kuten toimii. Kun henkilö alkaa rikkoa ihmissuhteita ympärillään ja satuttaa itseään ahdistuneisuushäiriönsä vuoksi. 

Kaikkea ei kuitenkaan tarvitse korjata ja muuntaa keskimääräiseksi ja normien mukaiseksi. En haluaisi muuttaa aivojen kemiallista toimintaa, vaikka välillä itseänikin häiritsee kykenemättömyyteni keskittymään samalla tavoin kuin useimmat muut ympärilläni. Järjestän mieluummin elämäni sellaiseksi, jossa minä viihdyn ja voin elää. Eikä se ole keneltäkään muulta poissa! En koe ADD:täni häiriöksi. Olen minä, olen tällainen. Elän sen kanssa. Lapsellani on ADHD, mutten halua muuttaa hänenkään aivojensa kemiallista toimintaa. Hän on ihan paras juuri sellaisena kuin on. Yhteiskuntanormit ovat välillä vaikea asia, kun niihin on vaikea sopeutua, mutta onko meidän kaikkien pakko? Miksei voitaisi vain hyväksyä sitä, että ihmisiä on erilaisia? 

Ennen vanhaan vasenkätisyyttä pidettiin häiriönä. Introverttiutta on pidetty sosiaalisena häiriönä. Homoutta on pidetty häiriönä. Voisiko näitä häiriöitä jo alkaa purkaa pois ja antaa ihmisten olla sellaisia kuin he ovat? ADHD-liitto ym. voisivat muuttaa agendaansa ja sen sijaan, että pyrkivät saamaan kaikille diagnoosin ja lääkityksen, pyrkisivätkin luomaan yleistä hyväksyntään ja yhteiskuntanormien laajentamista. Kaikki lähtee hyväksynnästä. Elä ja anna elää.