Jos kysyisit työkavereiltani, olenko minä ekstrovertti vai introvertti, saisit lähes kaikilta vastaukseksi ekstrovertti. Puhelias, sosiaalinen, sujuva esiintyjä, juhlien sielu. Eihän sellainen ihminen voi mitenkään olla introvertti, eihän? 

Kyllä voi. Ensinnäkään introverttiys ei tarkoita sosiaalisesti vajavaista eikä ujoa, vaan henkilöä, jonka patterit latautuvat yksinäisyydessä. Toisekseen, viime aikoina on kehitetty termi ambivertti tarkoittamaan introverttejä, jotka ulospäin näyttäytyvät ekstrovertteinä. Jokainen meistä on jollakin tapaa ambivertti, jos ajatellaan sanaa sanana, kombona intro- ja ektroverttiyttä. Ekstroverttiys dominoivana piirteenä ei kuitenkaan jää sosiaalisissa tilanteissa yleensä piiloon, kun taas introverttiys herkästi jää, syystä tai toisesta.

Suomalaiset ovat sen verran introverttiä kansaa, että sosiaaliset paineet sen suhteen eivät ole yhtä suuret kuin esim. Amerikassa. Silti täälläkin on ekstrovertin helpompi olla ja toimia. Moni introvertti kehittää opitusta ekstroverttiydestä itselleen suojan, jonka taakse piiloutua. Mieheni kerran totesi, että hänellä ei ole monia rooleja, kuten minulla. Hän on kaikille samanlainen, kun taas minusta hän näkee sen hetken, kun vedän naamarin naamaani esimerkiksi kohdatessani naapurin pihatiellä. Se on suojamekanismini, jonka taakse kätken kaiken herkkyyden ja sosiaalisen ahdistuksen. Opittu tapa toimia ihmisten kanssa.

Steph Soong kirjoittaa sarjakuvien kera varsin osuvasti ajatuksia siitä, millaista on olla ambivertti, ja mitä hän toivoisi muiden siitä ymmärtävän. Ei minulla varsin ole itselläni kriisiä ambiverttiyteni suhteen, enkä koe sitä ongelmaksi, vaan piirteeksi, jonka kanssa elän. Ensimmäinen kohta Soongin listalla kuitenkin iski kotiin oikein huolella, joten sen tähän poimin:

Pelasta minut olemasta juhlien sielu! 

Kuin Jekyll ja Hyde, persoonani vastapuolet INFP ja ESFP esiintyvät ja piiloutuvat. ESFP on ei vain varjopersoonani vaan suojapersoonani, se kilpi ja naamari, jonka vedän päälleni epävarmoissa tilanteissa, vieraiden ihmisten kanssa. Epävarmoissa tarkoittaa mitä tahansa tilannetta, jossa en luota olevani 100% emotionaalisesti turvassa. Vieraiden, no, ihmisten kanssa, joita en uskalla päästää panssarini läpi. ESFP on enempi tai vähempi aina läsnä töissä, etenkin asiakastilanteissa. 

Juhlat ovat ehdottomasti epävarma tilanne täynnä "vieraita" ihmisiä, ja kun soppaan lisätään "soppaa", on soppa valmis. Tai no, alkoholi tietenkin vahvistaa tuota ESFP-käyttäytymistäni ja tekee minusta juhlien sielun, jollei joku pelasta minua siltä ajoissa. Sillä ESFP-minäni, kutsutaan sitä vaikka Essiksi, tykkää bilettää. Tykkää juoda ja tykkää tanssia ja olla keskipiste. Seuraavana päivänä olenkin sitten paitsi krapulainen ja fyysisesti väsynyt, henkisesti poikki. 

En minä sitä sano, ettenkö siitä myös nauttisi. Essi on adrenaliini-junkie ja koska Essi on myös minä, minäkin olen sitä. En minä silti kadu ollenkaan niitä kertoja, jolloin olen lähtenyt ajoissa pois. Niitä juhlia, joissa olen istunut ensin yksin sohvannurkassa paossa meteliä ja liiallisia aistiärsykkeitä ja sitten lähtenyt kotiin jatkojen sijaan. Joskus olosuhteet uuvuttavat minut niin, ettei sieltä Essikään nouse. Eikä sekään haittaa. 

Riippuu aivan sosiaalisen akkuni lataustilanteesta, pysyykö Essi esillä vai ottaako väsymys vallan. Jos olen jo koko päivän joutunut olemaan sosiaalinen, en jaksa enää iltaa - ellen satu juomaan niin paljon, ettei väsymyksellä ole väliä. Jos taas olen saanut olla koko päivän suht rauhassa, jaksan pitkäänkin. Jos olen turvallisten ihmisten seurassa, jaksan hyvinkin pitkään, sillä minun ei tarvitse käyttää yhtä paljon energiaa heidän kanssaan olemiseen. Heidän kanssaan voin olla myös ihan hiljaa. Koko ajan ei tarvitse olla sosiaalinen.

Ambivertille tyypilliseen tapaan odotan innolla juhlia, illanviettoja ja ihmisten tapaamista. Etukäteen. Mutta kun tulee aika lähteä kotoa, tekisi mieli vain jäädä kotiin. Olla menemättä. On myös vaikea olla sopimatta, silloin harvoin, kun joku jonnekin kutsuu. Sanoa etten pääse. Olen yrittänyt opetella sitä, etten ole tilivelvollinen, eikä minun tarvitse selitellä sitä, etten mene jonnekin tai tee jotakin, joskin sopimuksista pyrin pitämään kiinni. 

Tätä kompleksisuutta on vaikea selittää tyhjentävästi, mikä ärsyttää suuresti perfektionistia, joka haluaisi pystyä selittämään jokaisen nyanssin ja jokaisen poikkeuksen ja jokaisen tilanteen. Tosiasia on kuitenkin, etten ikinä pystyisi, en vaikka selittäisin niitä sitä mukaa kuin tilanteet tulevat eteen. En aina osaa selittää niitä itsellenikään. Sitä, miksi joskus on joku fiilis ja joskus ei. En mm. osaa selittää ihmettelevälle miehelleni sitä, miksi viime aikoina olen halunnut mieluummin toimistolle kuin jäädä kotiin. Minulla on monta syytä eikä yhtään syytä. 

Jos nyt yhden ajatuksen jätän tähän loppuun, on se se, että pinta pettää, muttei se haittaa. Ambivertti on turvassa ekstrovertin kuoren alla ja niin on hyvä. Ambivertti ei ole oikukas, vaikka vetäytyy välillä yksinäisyyteen kesken sosiaalisen tilanteen. Joskus akku meinaa loppua kesken tilaisuuden ja sitä pitää pikaladata.