Luin Hesarista tänä aamuna erinomaisen artikkelin erityisherkkyydestä. Psykologi Heli Heiskanen puhuu artikkelissa synnynnäisestä erityisherkkyydestä versus stressaavien elämäntilanteiden ja traumaattisten kokemusten aiheuttamasta herkkyydestä, jolle voi tehdä jotain käsittelemällä sen syitä.

Olen monesti miettinyt tätä erityisherkkyys-asiaa, sillä mielestäni itsekin sitä olen, olen ollut lapsesta saakka, ennen epävakaan oireilun alkamista. Onko niillä yhteys? Onko niillä syy ja seuraus yhdistettynä muihin lapsuuttani ja nuoruuttani kuormittaviin tekijöihin, ts. narsisitseen hallitsevaan äitiini, joka ei antanut itsenäistyä henkisesti? Vai onko herkkyyteni sittenkin jotain, mikä on jo varhaislapsuudessa alkanut äidin takia?

Olen elämäni aikana luonut suojakuoren jos toisenkin, jotta selviän päivästä toiseen ja jotta olen pystynyt elämään ja toimimaan yhteiskunnassa normaalisti. Olen suorittaja, miellyttäjä, ulkonaisesti vahva ja sosiaalinen, vaikka sisälläni pieni lapsi tärisee ja haluaisi vain takaisin kotiin turvaan. Olen oppinut napsauttamaan päälle työroolin, joka huonoimpia päiviä lukuunottamatta sulkee kaiken ahdistuksen johonkin tyrmään työpäivän ajaksi. Olen oppinut työntämään oman pahan oloni ja ahdistukseni ja muutkin tunteet syrjään, jotta olen voinut kantaa lähimmäisiäni masennusten ja muiden syövereissä. 

Nuo kuoret ja roolit ovat toisaalta olleet elinehto sille, että olen pystynyt elättämään lapseni (suurimmaksi osaksi toisena puoliskona parisuhteessa), että olen pystynyt säilyttämään parisuhteeni (mikä taas on sisimmälle hylkäämistä pelkäävälle lähimmäisriippuvaiselle minälle suunnattoman tärkeää), että olen päässyt aamuisin sängystä ylös. 

Toisaalta se on tukahduttanut _minut_ ja lopulta johtanut romahduksiin ja räjähdyksiin. Silti vielä niissäkin olen ammentanut sieltä jostain sen kyvyn toimia ja tehdä jotain, etten ole jäänyt sinne ja hajonnut niin etten pystyisi huolehtimaan lapsistani. Yhden tällaisen hajoamisen seurauksena, vasta puolitoista vuotta sitten ollessani jo neljänkymmenen, minulla diagnosoitiin tämä BPD. Päiväkirjani, joita olen elämäni varrella kirjoittanut, puhuvat omaa kieltään siitä kamppailusta, jota olen nuoruudesta saakka käynyt. BPD ei ole "puhjennut" aikuisena, se vain räjähti käsiin äitini ja isoäitini kuoltua reilun vuoden välein toisistaan.

Epävakaa persoonallisuus on toisaalta sikäli mielenkiintoinen häiriö, että siihen liittyy oireina kirjo muita, itsessään erillisiä "häiriöitä". ADHD, ahdistuneisuus, masennus jne. jotka toisinaan diagnosoidaan erillisinä rinnalle, toisinaan ei. Riippunee oireiden voimakkuudesta ja diagnosoivasta psykiatrista. Itsellänikin on BPD:n lisäksi dg-listalla epämääräinen ahdistuneisuushäiriö ja jonkinasteinen masennus. Missä määrin erityisherkkyys on "vain" yksi epävakaan oireista tai ilmentymistä? Siihen en osaa vastata.