Aikoinaan ala-asteella olin viiden minuutin jälki-istunnoissa harva se päivä. En vain osannut olla hiljaa tunneilla. Tai ainakin piti kirjoitella lappuja vieruskavereille ja joskus lähetellä niitä vähän pitemmällekin. En silloin osannut kärsiä siitä - pidin aivan luonnollisena, että hiljaa on vaikea istua, että opetukseen on vaikea keskittyä. Kukapa EI olisi mieluummin ollut pihalla leikkimässä?!

Myöhemmin lukioon mennessä olin jo oppinut olemaan hiljaa. Ainakin enimmäkseen. Aloin piirrellä ja pelailla ruutupaperipelejä. Viihdytin niillä itseäni tunnista toiseen, koko koulupäivän ajan. Paitsi matikan tunneilla. Ne tarjosivat tarpeeksi aivoille tekemistä, ettei minullakaan käynyt aika pitkäksi, mutta olin tarpeeksi hyvä matikassa nauttiakseni pähkinöiden ratkaisemisesta (aina abi-vuoteen saakka, jolloin kyllästyin).

Sittemmin työelämässä olen huomannut, ettei tarpeeni kommentoida asioita vieruskaverille olekaan kadonnut (jos ei ole muuta virikettä meneillään), ja ettei se olekaan "normaalia". Aloin saada työkavereilta ärsyyntyneitä katseita, kun keskeytin opetuksen tai aloin puhua toimistossa kaikkien ahertaessa puuhissaan. Olen opetellut hillitsemään tätä impulsiivista ääneen puhumista - Facebookin avulla! Kun tulee tarve alkaa pulputtaa tai aivot muuten vaan hyppäävät kukkaruukusta sähkökitaraan, avaan Facebookin. Aika tavallisesti noin viiden minuutin välein, vain ehkä kymmeneksi sekunniksi.

Jos käsissäni on mielenkiintoinen tehtävä, voin uppoutua siihen kymmeneksi tunniksi putkeen, ilman yhtään ainutta FB-taukoa. Mutta jos tehtävät eivät ole niin mielekkäitä tai inspiroivia, epämiellyttävistä nyt puhumattakaan, menee työpäiväni helposti sellaiseksi sen ja tän säätämiseksi ja rikkonaiseksi sähläämiseksi. Niinpä pomppasin, kun joku mainosti Pomodoroa. Ei siis tomaattimurskaa, vaan saittia, jossa on "munakello". 25 minuutin timer, joka piipittää kun aika on kulunut. Sinä aikana ei saa tehdä muuta. Sitten saa viiden minuutin tauon. Tämä itse asiassa oikeasti on helpottanut keskittymistäni huisisti!

Toinen, mikä helpottaa keskittymistäni avokonttorityöskentelyssä, on rainymood.com. ADD:n vuoksi musiikin kuuntelu on huono vaihtoehto, koska aivot poimivat sanoja lyriikasta ja siinä sitä sitten ajatukset juoksee (en pidä erityisemmin instrumentaalista). Rainymood puskee trooppista myrskyä tajuntaani, ja siinä on jo itsessään jotain rauhoittavaa. Puhumattakaan siitä, miten tehokkaasti se sulkee pois ympäröivän hälyn ja jopa osin kuuron korvani tinnituksen.

Muita (työ)elämää helpottavia asioita ovat kalenterimuistutukset (minulla on IHAN kaikki YHDESSÄ kalenterissa, joka hälyyttää kännykässäni) ja sähköinen muistikirja, johon pilkon työtehtävät (tai kotiasioihin liittyvät hoidettavat asiat) sopivan kokoisiksi paloiksi, jokaisella oma rastiruutuun-kenttä vieressä ja sitten tikkailen tehtäviä tehdyksi sitä mukaa kuin saan ne suoritettua. On palkitsevaa nähdä tehtävän toisensa perään tulevan tikatuksi!