Silloin kun olin lapsi, äidilläni oli tapana antaa minulle lämmintä maitoa, jos en meinannut nukahtaa - ja koska olin jo varhaisesta lapsesta saakka ilmeisen neuroottinen, sitä tapahtui aika usein. Jokailtaiseen rituaaliin kuului satunnainen setti tuutulauluja, joita minulle lauloi milloin äiti, milloin isä, milloin isoäitini.

Joskus taannoin pohdin tuota lämpimän maidon salaisuutta ja päädyin siihen, että sillä on jokin yhteys aivan varhaislapsuuden, varhaisvauvuuden kokemuksiin, suorastaan. Siihen aikaan, kun nukahdit äidin syliin rinta tai tuttipullo suussa, lämmin maito vielä suupielestä valuen. Taannoin. Luultavasti silloin kun oma vanhin lapseni oli pieni, ja nukahti rinnalleni. Onhan siitä jo aikaa oikeasti, vaikka minusta tuntuu kuin se oli ollut vasta eilen.

Nyttemmin aikuisena olen sen lämpimän maidon jättänyt pois - useimmiten, mutta olen minä sitäkin joskus kokeillut - ja satunnaisesti turvautunut nukahduslääkkeisiin tai ahdistusta rauhoittaviin lääkkeisiin univaikeuksien pahimpina aikoina. En halua olla moisista riippuvainen, joten pääsääntöisesti koitan nukahtaa ja nukkua muilla keinoin. 

Yksi keino on käyttää silmälappuja. Vaikka olisi pimeääkin, laput silmillä tuntuvat jotenkin turvallisilta, silmät ovat lempeästi väkisin kiinni ja nukahtaminen on helpompaa.

Toinen keino on hyräillä itselleen lapsuudesta tuttuja tuutulauluja. Siitä oli vastikään ihan juttua lehdessäkin ja ilahduin kovasti, etten ole ainoa, joka on havainnut niiden tehon ihan aikuiseenkin. Hyräilen itselleni hiljaa mielessäni lauluja, joita eritoten isoäitini minulle lauloi ollessani hänen kanssaan. Ne ovat jääneet mieleeni ja sieluuni lämpiminä ja turvallisina muistoina toisin kuin oman äitini laulamat kehtolaulut; vaikka ovatkin osin samoja, sieluni korvat kuulevat isoäitini äänen.

Teininä minulla soi aina illlalla musiikki. Nukahdin lempikasettieni soidessa. Nyt samoin toimivat omat teinini. Taidamme olla aika rikkinäinen sakki, univaikeuksia kaikilla.